Keskiviikko 23.12.2020
Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin. Seuraava katsaus julkaistaan 28.12.2020.
Täältä löydät kaikkien Lapin kuntien yhteystiedot koronanäytteenottoa varten
Lapin viralliset ohjeet koronavirustartuntaa epäilevälle matkailijalle
Lapin sairaanhoitopiiri
(ajantasaiset tiedot klo 12.22)
COVID-19-tilanne on valtakunnallisesti huonontunut. Valtaosa sairaanhoitopiireistä on siirtynyt joko leviämis- tai kiihtymisvaiheeseen. Lapin sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen perusvaiheessa. Kaikkien Lapissa oleskelevien tulee hakeutua testattavaksi matalalla kynnyksellä, vähäistenkin infektioon liittyvien oireiden ilmaantuessa.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku (viikot 50 ja 51) on 29,9/100 000 asukasta.
Viime viikon osalta (viikko 51) ilmaantuvuusluku on 12,8/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia.
Lapin sairaanhoitopiirissä kuluvalla viikolla kahdeksan tapausta
Kuluvalla viikolla Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu kahdeksan koronavirustapausta. Kolme tartunnoista todettiin Posiolla ja tartunnan saaneet ovat olleet valmiiksi karanteenissa. Tartunnan alkuperä on Ruotsi. Rovaniemellä todettiin kaksi tartuntaa, joista toisen alkuperä on Ruotsi ja toinen tartunnan saaneista on ulkopaikkakuntalainen. Sodankylässä todettiin kaksi tartuntaa, joista toisessa tartunnan alkuperä on Oulun seutu ja toisen alkuperä ei ole tiedossa. Kittilässä todettiin tartunta, jonka alkuperä on pääkaupunkiseutu.
Edelleen merkittävä osa Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetuista tartunnoista on peräisin sairaanhoitopiirin ulkopuolelta. Muistetaan, että matkalle ei tule lähteä, mikäli on lieviäkään koronavirukseen viittaavia oireita.
Pyhien aikana testattavaksi pääsee kaikissa Lapin kunnissa
Viime viikolla (viikko 51) tehtiin yhteensä 3234 koronavirustestiä, joista 990 oli pika-antigeenitestejä. Pika-antigeenien osuus otetuista testeistä oli 30,6 %, eli noin joka kolmas. Positiivisten näytteiden osuus oli 0,46 %.
Kaikkien sairaanhoitopiirin alueella oleskelevien tulee noudattaa turvallisuusohjeita ja hakeutua testattavaksi matalalla kynnyksellä vähäistenkin koronavirusinfektioon viittaavien oireiden ilmaantuessa.
Testattavaksi pääsee pyhien aikana kaikissa kunnissa. Kittilässä on testiin pääsee kirkonkylän lisäksi myös Levillä.
Vietetään joulua omassa perhepiirissä ja vältetään turhaa liikkumista. Pidetään huolta hyvästä käsihygieniasta ja käytetään kasvomaskia sisätiloissa, joissa turvavälejä ei voida pitää.
Infektioiden torjuntayksikkö toivottaa rauhallista ja vastuullista joulua ja uutta vuotta. Pidetään yhdessä korona kurissa!
Lapin sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 50: 20 tapausta
Viikko 51: 15 tapausta
Viikko 52 (kuluva viikko): 8 tapausta (23.12. klo 12.22 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 396 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.
Infektioiden torjuntayksikkö
***
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri
(ajantasaiset tiedot klo 9.09)
Koronavirustilanne on Länsi-Pohjan alueella edelleen kiihtymisvaiheessa.
Länsi-Pohjassa yksi uusi tapaus
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu yksi uusi tapaus. Henkilö on ollut valmiiksi karanteenissa. Kuluvalla viikolla sairaanhoitopiirin alueella on todettu kahdeksan koronavirustapausta.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri toivottaa koronaturvallista joulua Länsi-Pohjan asukkaille!
Lue Länsi-Pohjan pandemiapäällikön joulutervehdys täältä
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 50: 5 tapausta
Viikko 51: 10 tapausta
Viikko 52 (kuluva viikko): 5 tapausta (23.12. klo 9.09 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 336 tapausta.
Infektioiden torjuntayksikkö