Keskiviikko 8.12.2021

Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Koronatestiin tulee edelleen hakeutua lievissäkin oireissa, mikäli omaa riskin vakavalle koronataudille, on voinut altistua tai työskentelee sote-alalla.

Ajankohtaisia linkkejä:

Lapin sairaanhoitopiiri

(tiedot 8.12. klo 15.19)

Lapin sairaanhoitopiirin alue on epidemian perustasolla lukuun ottamatta Rovaniemen kaupunkia, joka siirtyi leviämisalueeksi 30.11.2021.
Rovaniemen kaupungin häiriötilanteen johtoryhmän asettamat rajoitukset ja suositukset 31.12.2021 saakka.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku (22.11–5.12.) on 249,0/100 000 asukasta.
Yhden viikon ilmaantuvuusluku (29.11.–5.12.) on 144,6/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia. 

Rovaniemen lisäksi myös muualla Lapissa tartuntariski kasvanut

Edellisen katsauksen jälkeen Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu yhteensä 48 uutta koronavirustapausta.

Suurin osa, 28 tartuntaa, on todettu Rovaniemellä. Muualla Lapissa, useassa kunnassa on todettu yksittäisiä tartuntoja, useimmiten matkailuun liittyen. Huolestuttavaa on kuitenkin, että tartuntoja on todettu Rovaniemen lisäksi muuallakin Lapissa henkilöillä, joilla tartunnan lähde on oman kunnan alueella. Suurin riski tartunnan saamiselle on kuitenkin Rovaniemellä.

Viime viikolla (viikko 48) Lapin sairaanhoitopiirin alueella todettiin yhteensä 169 koronatartuntaa. Koronatestejä tehtiin alueella 5557 kappaletta. Positiivisia tapauksia suhteessa testausmäärään oli 3,04 prosenttia.

Lista altistumispaikoista viimeisen kahden viikon ajalta (päivitetty 8.12.)

  • ke 24.11. Pub Pisto, Rovaniemi klo 10–12
  • ke 24.11. Pancho Villa, Rovaniemi klo 12–13
  • ke 24.11. Santasport keilahalli, Rovaniemi klo 16.30–19
  • ke-to 24.–25.11. Roy Club, Rovaniemi klo 22–04
  • to 25.11. Sokos Hotel Vaakuna, Rovaniemi: aamupala klo 9–10.30
  • to 25.11. Pub Pisto, Rovaniemi klo 10–12
  • to 25.11. Pannukakkutalo Levi, Kittilä klo 12–12.40
  • to 25.11. K-Market Lapinrinne, Rovaniemi klo 13.15–13.30
  • to 25.11. Kittilä Teboil klo 16–16.30
  • to 25.11. Rovaniemen Kaupungin Teatteri klo 17.30–21
  • to 25.11. Saunamaailma (Arctic Sauna World), Jerisjärvi, Muonio klo 18–20
  • pe 26.11. Sokos Hotel Vaakuna, Rovaniemi: aamupala klo 9–10.30
  • pe 26.11. Scanburger (Koskikatu 26), Rovaniemi klo 11–19 (uusi)
  • pe 26.11. Kittilä Teboil klo 12.30–13.15
  • pe 26.11. Ravintola Ämmilä, Levi, Kittilä klo 14–14.45
  • pe 26.11. Kittilän Kirjasto klo 15–15.30
  • pe 26.11. K-Rauta Rovaniemi klo 16.00–16.20
  • pe 26.11. Power Rovaniemi klo 16.25–16.50
  • pe 26.11. K-Supermarket Rinteenkulma, Rovaniemi klo 17.55–18.10
  • pe 26.11. Minimani, Rovaniemi klo 18–19
  • pe 26.11. Sokos, Rovaniemi klo 18.30–20
  • pe 26.11. Moda, Rovaniemi klo 19.10–19.40
  • pe 26.11. K-Citymarket Rovaniemi klo 19.15–20
  • pe 26.11. Coffee House, Rovaniemi klo 20–21.30
  • la 27.11. Ravintola Utsu, Levi, Kittilä klo 7.30–14
  • la 27.11. Uimahalli Vesihiisi, Rovaniemi klo 11–14 ja 16.30–17.30
  • la 27.11. K-market Kuukkeli, Saariselkä klo 11.30–12
  • la 27.11. Scanburger (Koskikatu 26), Rovaniemi klo 12–18
  • la 27.11. Savottakahvila, Saariselkä klo 13–13.30
  • la 27.11. Sampokeskus Rovaniemi Espressohouse klo 14.00–14.45
  • la 27.11. Prisma Rovaniemi klo 15.45–16.10
  • la 27.11. Kahvila ja saunamaailma, Kiilopää klo 16–18.15
  • la 27.11. Kansan pub, Rovaniemi klo 21.30–22.10
  • la 27.11. Half Moon, Rovaniemi klo 22.10–03
  • su 28.11. Ravintola Utsu, Levi, Kittilä klo 7.30–14
  • su 28.11 Minimani, Rovaniemi klo 14–15
  • su 28.11. Citymarket, Rovaniemi klo 17.30–18.15
  • ma 29.11. Rengasliike Lapin Kumi Oy, Rovaniemi klo 8–8.30
  • ma 29.11. Rovaniemen kaupungin ikäosaamiskeskus Potkuri klo 8–16
  • ma 29.11 Motonet, Rovaniemi klo 9–11
  • ma 29.11. Alusvaateliike Sensuelle, Rovaniemi klo 9.30–18
  • ma 29.11. Sale Rantavitikka, Rovaniemi klo 11.15–12.30
  • ma 29.11. Ravintola Hai Long, Rovaniemi klo 11.30–12.10
  • ma 29.11. Savottakahvila, Saariselkä klo 12.30–13
  • ma 29.11. Savottakahvila, Saariselkä klo 14.30–15
  • ti 30.11. Rovaniemen kaupungin ikäosaamiskeskus Potkuri klo 8–16
  • ti 30.11. Motonet Rovaniemi klo 9–11
  • ti 30.11. Citymarket Rovaniemi klo 16.30–17
  • ti 30.11. Teerenpesä, Saariselkä klo 19–21
  • ke 1.12. Rovaniemen kaupungin ikäosaamiskeskus Potkuri klo 8–16
  • ke 1.12. K-Supermarket Rinteenkulma, Rovaniemi n. klo 15–15.30
  • to 2.12. Prisma, Rovaniemi n. klo 10–10.30 (uusi)
  • to 2.12. Scanburger (Koskikatu 26), Rovaniemi klo 11–18
  • to 2.12. S-market, Sodankylä klo 15.30–15.50
  • pe 3.12. Lapin keskussairaalan laboratorio, Rovaniemi klo 9.20–10.20 (uusi)
  • pe 3.12. Ounas Apteekki, Rovaniemi n. klo 11.20–11.35
  • pe 3.12. Arktikum Café, Rovaniemi klo 11.30–12.30
  • pe 3.12. K-Supermarket Ounasvaara, Rovaniemi n. klo 14.35–14.55
  • pe 3.12. Korundi Kitchen & Café, Rovaniemi klo 17.30–23
  • pe 3.12. Scanburger (Koskikatu 26), Rovaniemi klo 23–06
  • la 4.12. Arktikum, Rovaniemi klo 16–16.30 (uusi)
  • la 4.12. Lidl Saarenkylä, Rovaniemi n. klo 18–18.20
  • la 4.12 Scanburger (Koskikatu 26), Rovaniemi klo 23–06

Kaikkia kyseisissä paikoissa mainittuina ajankohtina vierailleita suositellaan seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan testiin, mikäli pieniäkin infektion oireita ilmenee.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 47: 122 tapausta
Viikko 48: 169 tapausta
Viikko 49 (kuluva viikko): 82 tapausta (8.12. klo 15.19 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 2134 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.

Infektioiden torjuntayksikkö

***

Tämänhetkinen rokotuskattavuus (päivitetty 8.12.)

12 vuotta täyttäneetLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos86,9 %86,2 %87,0 %
2. annos82,4 %81,1 %82,3 %
Rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä
Koko väestöLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos77,2 %76,3 %76,6 %
2. annos73,1 %71,8 %72,4 %
Rokotuskattavuus koko väestössä

***

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

(tiedot 8.12. klo 13.27)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus julkaistaan pääsääntöisesti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Alueellinen pandemiatyöryhmä: Kokoontumisrajoitusten jatko välttämätöntä

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on todettu tällä viikolla 12 koronavirustartuntaa keskiviikkoaamupäivään mennessä. Viime viikon tartuntamääräksi varmistui tarkastuslaskennan jälkeen 61 tapausta. Niistä kymmenen todettiin Ruotsin puolella asuvilla, jotka kävivät koronatestissä rajan testauspisteellä.

Viime viikolla todetuista paikallisista tartunnoista vain 60 prosenttia pystyttiin jäljittämään. Tämä kertoo siitä, että tautia liikkuu vapaasti väestössä. Meri-Lappi on yhä epidemian leviämisaluetta.

Länsi-Pohjan keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa koronan vuoksi seitsemän potilasta. Sairaalahoidon tarve on viimeisen viikon aikana hieman vähentynyt ja erillinen koronateho on voitu purkaa.

Länsi-Pohjan alueella ei ole toistaiseksi todettu yhtään omikron-variantin aiheuttamaa tartuntaa.

Rajoitukset edelleen välttämättömiä

Länsi-Pohjan alueen kunnissa on viime viikkojen aikana otettu käyttöön kokoontumisrajoituksia ja lisäksi alueella on voimassa valtioneuvoston asettamat ravintolarajoitukset, jotka ovat voimassa vuoden loppuun. Rajoitusten vaihtoehtona on koronapassin käyttöönotto.

Alueen epidemiatilanne on edelleen vaikea. Alueellinen pandemiatyöryhmä suosittelee, että rajoituksia jatketaan kunnissa 16.1.2022 asti siten, että kokoontumisrajoitusta kiristetään 20 henkeen. Kokoontumisrajoitus koskisi sisätiloissa tapahtuvia korkean ja kohtalaisen riskin tapahtumia, julkisia kokouksia ja yleisötilaisuuksia 16-vuotiaista alkaen. Rajoituksen voisi välttää koronapassin käyttöönotolla. Pandemiatyöryhmä suosittelee lisäksi, että henkilömäärärajoitusta noudatetaan myös yksityisissä tilaisuuksissa.

Kaikki tutut koronaturvatoimet – hyvä käsihygienia, turvavälit ja maskinkäyttö – ovat edelleen ajankohtaisia. Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat koronasuositukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille.

Riskiryhmiin kuuluvien lasten rokotukset alkamassa

Länsi-Pohjan alueella ollaan aloittamassa riskiryhmiin kuuluvien 5-11–vuotiaiden rokotuksia. Kunnat tiedottavat rokotuksista ja niiden aikataulusta ja ajanvarauksesta omilla verkkosivuillaan.

Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä

Lisätietoja antaa: johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila, 040 352 1097

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 47: 53 tapausta
Viikko 48: 61 tapausta (8.12. klo 13.27 mennessä)
Viikko 49 (kuluva viikko): 12 tapausta (8.12. klo 13.27 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 1523 tapausta.

Infektioiden torjuntayksikkö