Maanantai 30.11.2020

Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.

Lapin sairaanhoitopiirin koronakatsaus

(ajantasaiset tiedot klo 12.25)

Lapin sairaanhoitopiiri on edelleen perusvaiheessa.

Levin Bar Ihkuun liittyvät tartuntamäärät lisääntyneet – tartunnat levinneet myös muualle maahan

Perjantain katsauksen jälkeen on todettu kahdeksan uutta tapausta.

Rovaniemellä todettiin neljä tapausta, joista kolme liittyy jo karanteenissa olevien henkilöiden tartuntoihin. Yksi Rovaniemen tartunnoista liittyy Bar Ihkussa 19.-21.11.2020 tapahtuneeseen altistumiseen.

Kittilässä todettiin kolme tapausta, joista kaksi liittyy Bar Ihkun altistumiseen ja yksi, joka liittyy jo aiempaan Kittilässä todettuun tartuntaketjuun, jossa sairastunut on ollut jo karanteenissa. Näiden lisäksi Muoniossa todettiin yksi tapaus, joka liittyy aiempaan tartuntaketjuun Muoniossa.

Infektioiden torjuntayksikkö toteaa, että tiiviiseen yhdessäoloon iltaravintoloissa, joissa musiikki pauhaa kovalla, liittyy merkittävä tartuntariski. Levillä 19.-21.11.2020 iltaravintoloissa tapahtuneiden altistumisten myötä sairastuneita on nyt todettu yhteensä seitsemän, joista kaksi on ulkopaikkakuntalaisia.

Kahden edellisen viikon (viikot 46 ja 47) perusteella ilmaantuvuusluku on 31,6/100 000 asukasta.

Edellisen viikon (viikko 47) perusteella ilmaantuvuusluku on 9,4/100 000 asukasta.

Lapin sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 46: yhteensä 26 tapausta

Viikko 47: yhteensä 11 tapausta

Viikko 48: yhteensä 26 tapausta (30.11. klo 12.25 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu 331 tapausta, joista 31 on todettu ulkopaikkakuntalaisilla. 

Infektioiden torjuntayksikkö

***

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus

(ajantasaiset tiedot klo 11.59)

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on edelleen kiihtymisvaiheessa.

Yhteistyöllä vielä mahdollista saavuttaa koronarauhallinen joulu

Viikonlopun aikana todettiin neljä uutta tapausta.

Länsi-Pohjassa todettiin viime viikolla 11 uutta koronavirustartuntaa. Testejä tehtiin 897 kappaletta.

Koronavirustilanne Norrbottenissa ja Oulun seudulla pahenee. Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt epidemian leviämisvaiheeseen.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku on kääntynyt laskuun ja on nyt 61,8/100 000. Korkeimmillaan luku oli 125/100 000. Tilanteen edelleen rauhoittamiseksi kaikkia suosituksia on edelleen syytä noudattaa. Näyttää siltä, että joulun aika voidaan yhteisellä työllä rauhoittaa vielä.

Pandemiatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran 2.12.2020.

Alueelle on tullut useita tartuntoja Levin maailmancup -viikonloppuun osallistumisesta ja etenkin alueen anniskeluravintoloista.

Tapahtumaan osallistuneiden on syytä seurata oireitaan ja hakeutua herkästi testeihin.

Viimeisen kuukauden aikana Länsi-Pohjassa on ollut lähes 140 tartuntaa. Näistä valtaosa liittyy anniskeluravintolaketjuihin. Länsi-Pohjan anniskeluravintoloille on annettu suositus sulkea klo 23 anniskelun loppuessa jo tuntia aiemmin. Lapin aluehallintoviraston ohjeita asiakasmäärissä tulee noudattaa.

Kauppakeskusten on syytä miettiä miten Länsi-Pohjassa voidaan välttää joulun ostosruuhkat.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain 

Viikko 46: yhteensä 29 tapausta

Viikko 47: yhteensä 27 tapausta

Viikko 48 (kuluva viikko): yhteensä 11 tapausta (30.11. klo 11.59 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 306 tapausta. 

Infektioiden torjuntayksikkö