Maanantai 4.1.2021
Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Täältä löydät kaikkien Lapin kuntien yhteystiedot koronanäytteenottoa varten
Lapin viralliset ohjeet koronavirustartuntaa epäilevälle matkailijalle
Lapin sairaanhoitopiiri
(ajantasaiset tiedot klo 12.50)
COVID-19-tilanne on valtakunnallisesti huonontunut. Valtaosa sairaanhoitopiireistä on siirtynyt joko leviämis- tai kiihtymisvaiheeseen. Lapin sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen perusvaiheessa. Kaikkien Lapissa oleskelevien tulee hakeutua testattavaksi matalalla kynnyksellä, vähäistenkin infektioon liittyvien oireiden ilmaantuessa.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku (viikot 51 ja 52) on 24,0/100 000 asukasta.
Viime viikon osalta (viikko 52) ilmaantuvuusluku on 11,1/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia.
Vuoden viimeisellä viikolla yhteensä 16 tartuntaa ja mahdollisia altistumisia Levillä ja Rovaniemellä
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu yhdeksän uutta tapausta. Kaiken kaikkiaan viikolla 53 todettiin Lapin sairaanhoitopiirissä 16 koronavirustartuntaa.
Uusista tapauksista viisi todettiin Rovaniemellä. Näistä kaksi liittyy aikaisempiin tartuntaketjuihin ja kyseiset henkilöt ovat olleet valmiiksi karanteenissa. Kaksi muuta tapausta ovat ulkomaihin liittyviä tartuntoja ja viides tapaus liittyy sairaanhoitopiirin ulkopuoliseen tartuntaketjuun.
Levillä Kittilässä todettiin kaksi tartuntaa ulkopaikkakuntalaisilla henkilöillä. Lisäksi todettiin kaksi tartuntaa, joista toinen Pellossa ja toinen muualla Lapin sairaanhoitopiirin alueella.
Näiden lisäksi sairaanhoitopiirille on ilmoitettu kolmesta matkailijasta, jotka on todettu koronapositiivisiksi kotipaikkakunnillaan sairaanhoitopiirin ulkopuolella, mutta jotka ovat voineet tartuttaa muita Lapin sairaanhoitopiirin alueella oleskellessaan. Tartunnan saaneista kaksi on liikkunut Levin alueella ja yksi Rovaniemen alueella.
Kittilän Levillä ja Rovaniemellä seuraavissa paikoissa on voinut tapahtua altistumisia:
- Keskiviikkona 30.12. Gondoliravintola Levi klo 13.30–14.30
- Keskiviikkona 30.12. Rovaniemen Ounasvaaran Hiihtokeskuksen ravintola Rinneravintola Alpenjäger klo 14–15
- Torstaina 31.12. Ravintola Hook Levi klo 17–19
- Torstaina 31.12. Bar Ihku Levi klo 19–22
Mikäli olet voinut altistua, hakeudu testiin pientenkin koronavirustartuntaan viittaavien oireiden ilmaantuessa.
Koronavirustilanne on Euroopassa vaikea, ja vaikka Suomessa tilanne onkin osaltaan hieman kohentunut, voi tilanne edelleen pahentua herkästi. On myös tullut tietoa uusista mutaatioista, jotka leviävät entistä herkemmin. Jokaisen tulee omalta osaltaan muistaa, että joukkokokoontumisia ei missään nimessä ole näinä aikoina syytä järjestää.
Lapin sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 51: 15 tapausta
Viikko 52: 13 tapausta
Viikko 53: 16 tapausta (4.1. klo 12.50 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 417 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.
Infektioiden torjuntayksikkö
***
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri
(ajantasaiset tiedot klo 12.12)
Koronavirustilanne on Länsi-Pohjan alueella edelleen kiihtymisvaiheessa.
Länsi-Pohjassa epidemiatilanne pahenemassa – tapausten vähentämiseksi suositellaan välttämään kyläilyä ja kodin ulkopuolista toimintaa seuraavan kahden viikon ajan
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu yhteensä seitsemän uutta tapausta.
Viikolla 53 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todettiin yhteensä 25 koronavirustartuntaa. Koronavirustestejä tehtiin yhteensä 760 kappaletta.
Länsi-Pohja on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa, mutta epidemiatilanne on pahenemassa. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on noussut tasolle 55,1/100 000 asukasta.
Tapausten määrän vähentäminen edellyttää sitä, että väestö vähentää sosiaalisia kontaktejaan. Kaksi seuraavaa viikkoa kannattaa välttää kyläilemistä ja vierailuja kodin ulkopuolella. Kauppa-asiat kannattaa hoitaa turvavälit huomioiden ja kasvomaskia käyttänen. Etätöitä suositellaan mahdollisuuksien mukaan tekemään laajasti.
Kaikki Länsi-Pohjan asukkaat pääsevät loppiaisena ke 6.1. testattavaksi Tornion näytteenottopisteessä. Näytteenottopiste on kyseisenä päivänä avoinna klo 9–14 ja ajan pääset varaamaan täältä. Muina päivinä kuntakohtaiset ohjeet testiin pääsyyn löydät sivultamme.
Lisää tietoa pyhien ajan näytteenotosta täällä
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 51: 10 tapausta
Viikko 52: 14 tapausta
Viikko 53: 25 tapausta (4.1. klo 12.12 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 370 tapausta.
Infektioiden torjuntayksikkö