Maanantai 7.12.2020
Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Lapin sairaanhoitopiirin koronakatsaus
(ajantasaiset tiedot klo 12.14)
COVID-19-tilanne on valtakunnallisesti huonontunut. Valtaosa sairaanhoitopiireistä on siirtynyt joko leviämis- tai kiihtymisvaiheeseen. Lapin sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen perusvaiheessa.
Viime viikon aikana sairaanhoitopiirin alueella 22 tartuntaa – valtaosa tartunnoista Rovaniemellä
Viikonlopun aikana Lapin sairaanhoitopiirin alueella on todettu kahdeksan uutta tapausta.
Tapauksista seitsemän on todettu Rovaniemellä. Suurin osa tartunnoista on saatu sairaanhoitopiirin ulkopuolelta. Kaksi tartunnoista on saatu ulkomailta, kaksi Oulusta ja yksi Helsingistä. Yhdessä tapauksessa on kyseessä karanteenissa jo olevan henkilön perhetartunta ja yksi tartunnan saaneista on ulkopaikkakuntalainen, jossa tartunnan lähdettä ei tiedetä. Yksi tartunnoista on todettu Inarissa, ja tapaus liittyy Bar Ihkun tartuntaketjuun.
Sairaanhoitopiirin alueella edelleen lähes kaikissa tapauksissa tartunnan alkuperä on tiedossa. Hyvin suuressa osassa tartunta liittyy ulkomaihin, ulkopaikkakuntiin tai Levin Bar Ihkun tartuntaketjuun. Bar Ihkun tartuntaketjussa on tällä hetkellä tiedossa 20 tapausta, joista 12 Lapin sairaanhoitopiirin alueella.
Muistetaan käyttää kasvomaskia joukkoliikenteessä
Viime aikoina on todettu useita joukkoliikenteeseen liittyviä tartuntoja. Joukkoliikenteessä on tärkeää muistaa toimia alueemme ohjeistuksen mukaisesti. Joukkoliikenteessä ja julkisissa sisätiloissa tulee käyttää maskia, mikäli turvavälejä ei voida pitää.
Mahdollisia altistumisia Rovaniemen EasyFitissä
Rovaniemen EasyFit -kuntokeskuksessa on voinut tapahtua altistumisia sunnuntaina 29.11. Klo 7.30 ja 9.30 välisenä aikana.
Mikäli olet saattanut altistua, tarkkaile vointiasi ja hakeudu testiin vähäisissäkin oireissa.
Viikkojen 47 ja 48 perusteella kahden viikon ilmaantuvuusluku on 31,6/100 000 asukasta (päivitetty 7.12. klo 16.03)
Kahden edellisen viikon (viikot 48 ja 49) ilmaantuvuusluku julkaistaan huomenna tiistaina.
Lapin sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 47: yhteensä 11 tapausta
Viikko 48: yhteensä 26 tapausta (päivitetty 7.12. klo 16.03)
Viikko 49: 22 tapausta (7.12. klo 14.05 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu 354 tapausta, joista 33 on todettu ulkopaikkakuntalaisilla.
Infektioiden torjuntayksikkö
***
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus
(ajantasaiset tiedot klo 8.28)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on edelleen kiihtymisvaiheessa.
Ilmaantuvuusluku jälleen kääntymässä nousuun – suosituksia noudatettava edelleen tarkasti
Länsi-Pohjassa on todettu kahdeksan uutta koronavirustapausta viikonlopun aikana. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on ollut laskussa, mutta lasku on uusien tartuntojen myötä pysähtynyt ja kääntymässä nousuun. Annettuja suosituksia tulee edelleen noudattaa tinkimättä.
Todetuista tartunnoista vain kaksi on tullut karanteenien sisältä. Jatkotartuntoja Levin maailmancupin tartuntaketjusta on kaksi. Kolme tartuntaa on saatu todennäköisesti Oulusta.
Tartuntojen pääpaino on edelleen Torniossa, mutta tartuntoja on myös muissa kunnissa.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 28,4/100 000 asukasta. (Lähde: THL)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 47: yhteensä 27 tapausta
Viikko 48: yhteensä 11 tapausta
Viikko 49: 10 tapausta (7.12. klo 8.28 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 316 tapausta.
Infektioiden torjuntayksikkö