Perjantai 10.12.2021

Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Koronatestiin tulee edelleen hakeutua lievissäkin oireissa, mikäli omaa riskin vakavalle koronataudille, on voinut altistua tai työskentelee sote-alalla.

Ajankohtaisia linkkejä:

Lapin sairaanhoitopiiri

(tiedot 10.12. klo 14.29)

Lapin sairaanhoitopiirin alue on epidemian perustasolla lukuun ottamatta Rovaniemen kaupunkia, joka siirtyi leviämisalueeksi 30.11.2021.
Rovaniemen kaupungin häiriötilanteen johtoryhmän asettamat rajoitukset ja suositukset 31.12.2021 saakka.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku (22.11–5.12.) on 249,0/100 000 asukasta.
Yhden viikon ilmaantuvuusluku (29.11.–5.12.) on 144,6/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia. 

Kuluvalla viikolla jo 184 uutta tartuntaa

Eilisen katsauksen jälkeen alueella on todettu yhteensä 48 uutta koronatapausta.

Tapauksista suurin osa, 31, on todettu Rovaniemellä. Merkittävä osa tartunnoista on todettu karanteenien sisällä tai rokottamattomilla lapsilla ja nuorilla aikuisilla.

Muualla tartuntoja on todettu seuraavasti: Sodankylässä kaksi, Kittilässä viisi, Inarissa viisi, Kolarissa neljä sekä yksi Ranualla. Niissä suurimmilta osin tartunnan lähde on joko ulkomailla tai muualla Suomessa. Inarissa on kuitenkin todettu tartuntoja, jotka on saatu alueen sisältä.

Uudet altistumispaikat (päivitetty 10.12.)

Täältä näet listan altistumispaikoista viimeisen kahden viikon ajalta

  • pe 3.12 Prisma Rovaniemi klo 14.40–15.30
  • pe 3.12. Lidl Saarenkylä ja Saarenkylän apteekki, Rovaniemi klo 13–14
  • la 4.12. K-Citymarket Rovaniemi klo 9–10
  • su 5.12. Classic Pizza Levi, Kittilä klo 15.30–16.30
  • su-ma 5.–6.12. Bar Ihku, Levi klo 21–04
  • ma 6.12. Levi-Market, Kittilä klo 13.40–14.00
  • ti 7.12. Teboil Rovaniemi keskusta klo 12–12.15
  • ti 7.12. Lidl, Sodankylä klo 18–18.30
  • ti 7.12. Siilashalli, Sodankylä klo 19–20.20
  • ke 8.12 Neste Reissumies, Rovaniemi klo 13–13.25
  • ke 8.12. Siilashalli, Sodankylä klo 18.00–19.15
  • to 9.12. Kairatien apteekki, Rovaniemi klo 14.30–14.45
  • to 9.12. ScanBurger Korkalovaara, Rovaniemi klo 15–15.50

Kaikkia kyseisissä paikoissa mainittuina ajankohtina vierailleita suositellaan seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan testiin, mikäli pieniäkin infektion oireita ilmenee.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 47: 122 tapausta
Viikko 48: 169 tapausta
Viikko 49 (kuluva viikko): 184 tapausta (10.12. klo 14.29 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 2234 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.

Infektioiden torjuntayksikkö

***

Tämänhetkinen rokotuskattavuus (päivitetty 10.12.)

12 vuotta täyttäneetLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos87,2 %86,3 %87,2 %
2. annos82,6 %81,2 %82,5 %
Rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä
Koko väestöLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos77,4 %76,4 %76,7 %
2. annos73,3 %71,9 %72,7 %
Rokotuskattavuus koko väestössä

***

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

(tiedot 10.12. klo 10.29)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus julkaistaan pääsääntöisesti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Länsi-Pohjassa sairaalahoidossa kuusi koronapotilasta

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on kuluvalla viikolla todettu yhteensä 39 koronavirustapausta.

Sairaalahoidossa on yhteensä kuusi potilasta, joista viisi Länsi-Pohjan keskussairaalassa. Myös tehohoitoa tarvitaan tällä hetkellä.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 47: 53 tapausta
Viikko 48: 61 tapausta
Viikko 49 (kuluva viikko): 39 tapausta (korjattu 13.12. klo 9.13 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 1561 tapausta.

Infektioiden torjuntayksikkö