Perjantai 17.9.2021

Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Kaikkien Lapissa oleskelevien tulee hakeutua testattavaksi matalalla kynnyksellä, vähäistenkin infektioon liittyvien oireiden ilmaantuessa.

Ajankohtaisia linkkejä:

Lapin viralliset ohjeet koronavirustartuntaa epäilevälle matkailijalle
THL: Matkustaminen ja koronaviruspandemia
Lisää ohjeita sekä voimassaolevat suositukset ja rajoitukset sairaanhoitopiirien alueilla
THL: COVID-19-rokotusten edistyminen

Lapin sairaanhoitopiiri

(tiedot 17.9. klo 12.37)

Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian perustasolla.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku (30.8.–12.9.) on 25,7/100 000 asukasta.
Yhden viikon ilmaantuvuusluku (6.–12.9.) on 25,7/100 000 asukasta.

Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia. 

Levin yökerhoketjuihin liittyen kolme uutta tartuntaa – kaikki todettu karanteenissa olevilla henkilöillä

Edellisen katsauksen jälkeen Lapissa on todettu yhteensä kahdeksan uutta koronavirustapausta. Niistä kuusi todettiin Rovaniemellä ja kaksi Kolarissa. Kolarin tapauksissa tartunnan alkuperä on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Rovaniemen tartunnoista kolme on todettu karanteenissa olevilla henkilöillä. Ne liittyvät Levin yökerhoista lähteneiden ketjujen lähipiiriin. Kolmessa Rovaniemen tapauksessa lähde on vielä selvityksen alla.

Lista altistumispaikoista ajalla 2.–12. syyskuuta (päivitetty 17.9.)

  • pe 3.9 K-Supermarket Kauppatori, Rovaniemi kello 19–20
  • pe 3.9 Minimani Rovaniemi kello 18–19
  • pe–la 3.–4.9. Ravintola Narran, Levi kello 18–04
  • la–su 4.–5.9. Ravintola Narran, Levi kello 12–04
  • la 4.9 Hotelli Sodankylän aamupalatarjoilu kello 8–9
  • la 4.9. K-Supermarket Levi kello 16–17
  • la 4.9 Santasport keilahalli, Rovaniemi kello 17.30–18.30
  • la–su 4.–5.9. Hullu poro Areena, Levi klo 21–02
  • su 5.9. Kätkätunturi, Kätkän laavu, Levi kello 12–13
  • su 5.9. Levin Teboil huoltoasema kello 12–13.15
  • su 5.9 Rovaniemen Kansainväliset Suurmarkkinat kello 13–15
  • su 5.9. SEO Sodankylä kello 16–17
  • su 5.9. Pihvipirtti, Levi kello 18–20
  • ma 6.9. K-Supermarket Pohjantähti, Sodankylä kello 9–9.45
  • ma–ke 6.–8.9. Ravintola Ruska, Sodankylä kello 10.45–11.30
  • ti 7.9 Levin Panimo Pub kello 16–17
  • pe 10.9. Lidl Teollisuuskylä, Rovaniemi kello 7–13
  • pe 10.9. Ravintola Gustav, Rovaniemi kello 18–02
  • pe 10.9 Kansan pubi, Rovaniemi kello 20.30–21
  • pe 10.9. Half Moon Night Club, Rovaniemi kello 21–24
  • la 11.9. Lidl Teollisuuskylä, Rovaniemi kello 7–14.15
  • la 11.9 Hullu Poro Areenan aitio, Levi kello 23–24 (uusi)
  • su 12.9 Kotipizza Pohjolankatu, Rovaniemi kello 19–19.30

Kaikkia kyseisissä paikoissa mainittuina ajankohtina vierailleita suositellaan seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan testiin, mikäli pieniäkin infektion oireita ilmenee.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 35: 29 tapausta
Viikko 36: 30 tapausta
Viikko 37 (kuluva viikko): 33 tapausta (17.9. klo 12.37 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 1424 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.

Infektioiden torjuntayksikkö

***

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

(tiedot 17.9. klo 11.20)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus julkaistaan jatkossa pääsääntöisesti maantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on epidemian perustasolla.

Länsi-Pohjassa neljä uutta tartuntaa

Sairaanhoitopiirissä on todettu keskiviikon jälkeen neljä uutta koronatartuntaa.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 35: 27 tapausta
Viikko 36: 19 tapausta
Viikko 37 (kuluva viikko): 13 tapausta (17.9. klo 11.20 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 922 tapausta.

Infektioiden torjuntayksikkö