Perjantai 29.4.2022

Koronaturvallinenlappi.fi -sivuston päivittäminen on hiipunut, sillä tilanne on siirtymässä normaaliin. Tiedotus aktivoituu, mikäli tarvetta tulee.

Älä lähde sairaana julkisiin paikkoihin. Jos sinulla on lieviä koronavirukseen viittaavia oireita, pysyttele kotona ja tarkista testauskriteerit kotikunnastasi. 

Jos saat koronatestistä positiivisen tuloksen pysyttele kotona viisi vuorokautta oireiden alusta. Sairastuneita ei aseteta eristykseen, vaan toimitaan normaalin sairauslomakäytännön mukaisesti.

Huolehdi edelleen turvaväleistä sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.

Käytä kasvomaskia oman harkintasi mukaan. Suosittelemme, että käytät maskia edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, jos 

  • hakeudut koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • sinulla on hengitystieinfektion oireita, mutta sinun on välttämätöntä liikkua kodin ulkopuolella
  • tiedät altistuneesi koronavirukselle, esimerkiksi perheessäsi on todettu tartunta, mutta et voi välttää kodin ulkopuolisia lähikontakteja.

Ajankohtaisia linkkejä:

Lapin sairaanhoitopiiri

Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

21.4.2022 Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä: Alueella siirrytään maskisuosituksissa THL:n kanssa yhtenäiseen käytäntöön

PäivämääräKoronapositiivisia potilaita hoidossa (LKS)
Perjantai 29.4.11
Keskiviikko 27.4.14
Perjantai 22.4.11
Keskiviikko 13.4.9
Maanantai 11.4.9
Sairaalakuormituksen kehittyminen Lapin keskussairaalassa

Tämänhetkinen rokotuskattavuus (päivitetty 27.4.)

18 VUOTTA TÄYTTÄNEETLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos90,2 %89,5 %89,6 %
2. annos88,0 %87,2 %87,4 %
3. annos64,1 %63,8 %63,8 %
Rokotuskattavuus 18 vuotta täyttäneessä väestössä
KOKO VÄESTÖLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos81,8 %79,7 %80,2 %
2. annos78,5 %76,3 %77,0 %
3. annos53,2 %52,2 %52,1 %
Rokotuskattavuus koko väestössä

***

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

(tiedot 13.4.)

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Koronatilanne jatkaa rauhoittumistaan

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä sairaalakuormitus vähenee edelleen hitaasti. Keskussairaalassa on hoidossa seitsemän koronapotilasta, joilla hoitoon tulon syy on varsinaisesti muu kuin koronavirusinfektio. Tehohoitoa ei tällä hetkellä tarvita koronan hoidossa. Terveyskeskusten vuodeosastoilla on hoidossa yhteensä kuusi koronapotilasta.

Myös näytepositiivisten osuus laskee lineaarisesti. Se oli viime viikolla 37 prosenttia.

Kokonaisuutena koronatilanne näiden mittareiden valossa on hitaasti helpottamassa.

Myös terveydenhuoltohenkilökunnan sairastaminen on vähentynyt.

Vallitseva koronavirusmuoto alueella on otettujen näytteiden perusteella omikronin BA-2-variantti. Se tarttuu helposti, mutta sen aiheuttama tauti on pääsääntöisesti terveillä rokotetuilla lievä.

Laskevasta sairaalakuormituksesta huolimatta pandemiatilanne jatkuu edelleen, mikä erityisesti riskiryhmien tulee huomioida muun muassa koronaturvatoimien jatkamisessa ja maskien käytössä.