Perjantai 8.1.2021
Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Täältä löydät kaikkien Lapin kuntien yhteystiedot koronanäytteenottoa varten
Lapin viralliset ohjeet koronavirustartuntaa epäilevälle matkailijalle
Lapin sairaanhoitopiiri
(ajantasaiset tiedot klo 12.22)
COVID-19-tilanne on valtakunnallisesti huonontunut. Valtaosa sairaanhoitopiireistä on siirtynyt joko leviämis- tai kiihtymisvaiheeseen. Lapin sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen perusvaiheessa. Kaikkien Lapissa oleskelevien tulee hakeutua testattavaksi matalalla kynnyksellä, vähäistenkin infektioon liittyvien oireiden ilmaantuessa.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku (viikot 52 ja 53) on 24,8/100 000 asukasta.
Viime viikon osalta (viikko 53) ilmaantuvuusluku on 13,7/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia.
Viisi uutta tartuntaa – kaikki eri puolilla sairaanhoitopiiriä
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja on todettu ympäri sairaanhoitopiiriä. Yksi tartunnoista todettiin Rovaniemellä ja kyseessä on jo karanteenissa ollut henkilö. Kolarissa todettiin tapaus, jossa henkilö on saanut tartunnan ulkomailta. Sodankylässä ja Kittilässä todettiin kummassakin yksi tartunta ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä. Näiden lisäksi yksi tartunta todettiin Inarin kunnassa kirjoilla olevalla henkilöllä, joka asuu pysyvästi sairaanhoitopiirin ulkopuolella.
Koronatestiin on sairaanhoitopiirin alueella hakeuduttu viime viikkoina vähemmän kuin aiemmin. Jotta voimme löytää tartunnat ja estää jatkotartuntojen syntymisen, on erityisen tärkeää hakeutua testiin lievissäkin oireissa. Myös turvallisuusohjeita tulee noudattaa tarkasti. Tartuntoja voidaan ehkäistä käyttämällä käsidesiä ja käyttämällä maskia tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida noudattaa.
Lapin sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 52: 13 tapausta
Viikko 53: 16 tapausta
Viikko 1 (kuluva viikko): 16 tapausta (8.1. klo 12.22 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 433 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.
Infektioiden torjuntayksikkö
***
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri
(ajantasaiset tiedot klo 11.48)
Koronavirustilanne on Länsi-Pohjan alueella edelleen kiihtymisvaiheessa.
Tartuntoja todettu kuluvalla viikolla useissa kunnissa Länsi-Pohjan alueella
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu kuusi uutta koronavirustapausta. Jäljitystyö on tapauksissa kesken. Tartuntoja todettu tällä viikolla useassa sairaanhoitopiirin kunnassa: mm. Torniossa, Kemissä ja Keminmaassa.
Haaparannalla koronavirustilanne on heikentynyt nopeasti. Rajayhteisöön kuuluvien kehotetaan huomioivan tämän ja käyttämään kaikissa kontakteissa kasvomaskia ja huolehtimaan turvaväleistä.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin asukkaita kehotetaan vähentämään sosiaalisia kontakteja.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 52: 14 tapausta
Viikko 53: 25 tapausta
Viikko 1 (kuluva viikko): 15 tapausta (8.1. klo 11.48 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 385 tapausta.
Infektioiden torjuntayksikkö