Tiistai 28.12.2021

Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Koronatestiin tulee edelleen hakeutua lievissäkin oireissa, mikäli omaa riskin vakavalle koronataudille, on voinut altistua tai työskentelee sote-alalla.

Ajankohtaisia linkkejä:

Lapin sairaanhoitopiiri

(tiedot 28.12. klo 15.46)

Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku (13.–26.12.) on 561,3/100 000 asukasta.
Yhden viikon ilmaantuvuusluku (20.–26.12.) on 299,5/100 000 asukasta.
Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia. 

Koronaturvallisuudesta ei tule edelleenkään lipsua – flunssaisena ei pidä tavata muita

Edellisen katsauksen jälkeen on todettu yhteensä 118 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista 24 kirjautuu näytteenottopäivän mukaan edelliselle viikolle. Näin ollen viime viikolla (viikko 51) Lapin sairaanhoitopiirin alueella todettiin yhteensä 350 koronatartuntaa. Positiivisia tapauksia suhteessa testausmäärään oli 3,78 prosenttia.

Kuluvalla viikolla tartuntoja on todettu yhteensä 94. Niistä 40 on todettu Rovaniemellä. Useita tapauksia on todettu myös Inarissa, Kolarissa, Kittilässä, Sallassa ja Ranualla. Yksittäisiä tartuntoja on todettu myös muissa kunnissa.

Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmän tilannekatsaus 28.12.2021

Lapin sairaanhoitopiirin alueella koronatilanne on pysynyt ennallaan.  Viimeisten viikkojen aikana uusia tartuntatapauksia on todettu noin 300–330 viikossa.  Viime päivinä on nähtävissä tapausmäärien nousua.
Tartuntatapauksia ilmenee nyt koko Lapin sairaanhoitopiirin alueella kaikissa kunnissa, mikä viittaisi siihen, että herkästi tarttuvaa omikronvarianttia on alueella.  Lapin sairaanhoitopiirin alueella on todettu tähän mennessä kolme varmettua omikrontapausta ja toistakymmentä vahvaa omikronepäilyä.

Koronatartunnat ovat lisääntyneet etenkin nuorten aikuisten ja keski-ikäisten ikäryhmissä.  Tartunnan saaneista suurin osa on rokottamattomia tai yhden rokotteen saaneita, kahden rokotteen saaneita 30 %.  Matkailijoiden osuus tartunnan saaneista on noin 17%.

Koronatilanne ei ole toistaiseksi kuormittanut erikoissairaanhoitoa, mutta kuntien perusterveydenhuolto on paikoin tiukoilla testaus- ja etenkin jäljitystyössä.  Sairaanhoitopiirin alueella tehtiin viime viikolla noin 5000 koronatestiä.

Alueelta on tullut viestiä höllentyneestä koronakäyttäytymisestä.  Niin omat asukkaat kuin myös matkailijat asioivat kaupoissa ja tapaavat toisiansa flunssaisina. Koronakoordinaatioryhmä muistuttaa, että edelleenkin flunssa tulee sairastaa kotona ja hakeutua koronatestiin matalalla kynnyksellä.  Etenkin herkästi leviävän koronan omikronmuunnoksen vuoksi jokaisen tulee nyt muistaa oma henkilökohtainen koronaturvallinen käyttäytyminen ja estää taudin levittäminen.

Lapin alueen ajankohtaiset suositukset ja rajoitukset on tuttuun tapaan löydettävissä www.koronaturvallinenlappi.fi -sivulta.

Lisätietoja

Jukka Mattila 
johtajaylilääkäri     
p.  050 572 6277  
 
Markku Broas
infektioylilääkäri
p. 050 347 2387

Ajankohtaista:

Uudet altistumispaikat (päivitetty 28.12.)

Täältä näet listan altistumispaikoista kokonaisuudessaan viimeisen kahden viikon ajalta

  • ti 21.12. Luckiefun’s, Rovaniemi klo 16.30–18.00
  • ke 22.12. Eskelisen Lapin Linjat: Oulu-Rovaniemi klo 8.20-11.30 ja Rovaniemi-Sodankylä klo 11.45–13.25
  • ke 22.12. Tori Kioski Sodankylä klo 13.45–14.45
  • to 23.12. Kiinalainen ravintola Da Zhong Hua, Rovaniemi klo 15–16
  • to 23.12. Vanttauskosken K-market klo 17–17.15
  • to 23.12. S-Market Sodankylä klo 17.30–18.30
  • to 23.12. K-Citymarket, Rovaniemi klo 18–19.15  
  • pe 24.12. Hotelli Sodankylä 7.00–12.30
  • pe 24.12 Prisma Rovaniemi klo 12–12.30
  • pe 24.12. Rovaniemen kirkko, perhekirkko klo 15–16 
  • pe 24. – su 26.12 Pub Iloinen Ilves, Rovaniemi joka päivä klo 16–21
  • su 26.12. Kauppakeskus Revontuli ja ravintola Comico, Rovaniemi klo 14–15
  • su 26.12. Tokmanni Eteläkeskus, Rovaniemi klo 15–16 
  • su 26.12. Prisma Rovaniemi klo 16–17
  • su 26.12. Minimani Rovaniemi klo 17–18

Kaikkia kyseisissä paikoissa mainittuina ajankohtina vierailleita suositellaan seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan testiin, mikäli pieniäkin infektion oireita ilmenee.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 50: 306 tapausta
Viikko 51:
350 tapausta (28.12. klo 15.46 mennessä)
Viikko 52 (kuluva viikko): 94 tapausta (28.12. klo 15.46 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 3074 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.

Infektioiden torjuntayksikkö

***

Tämänhetkinen rokotuskattavuus (päivitetty 28.12.)

12 vuotta täyttäneetLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos88,0 %87,0 %87,7 %
2. annos83,6 %82,6 %83,5 %
Rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä
Koko väestöLapin sairaanhoitopiiriLänsi-Pohjan sairaanhoitopiiriKoko Suomi
1. annos78,2 %77,1 %77,3 %
2. annos74,3 %73,2 %73,6 %
Rokotuskattavuus koko väestössä

***

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

(tiedot 27.12. klo 13.48)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus julkaistaan pääsääntöisesti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on epidemian leviämisalue.

Tartunnat nousussa – Omikronin odotetaan leviävän Etelä-Suomesta myös Meri-Lappiin

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä koronavirustartuntojen määrä on selkeästi nousussa. Viikolla 51 todettiin 122 uutta koronavirustapausta, joka on 37 tartuntaa enemmän kuin aiemmalla viikolla. Tartuntojen tarkempi analyysi on kesken.

Alueella on todettu kaksi varmistettua Omikron-tapausta. Molempien alkuperä on ulkomailla. Toisesta tapauksesta on kaksi jatkotartuntaa karanteenien sisältä, mutta viitteitä laajemmasta leviämisestä ei ole. Joulun aikaan alueella on oleillut paljon matkailijoita Etelä-Suomesta ja Omikron-tapaukset tulevat leviämään alueelle todennäköisesti kotimaisten matkailijoiden mukana.

Tapausmäärien nousu ei vielä näy sairaalahoidossa. Koronaviruksen vuoksi hoidossa on yhteensä viisi potilasta. Myös tehohoitoa tarvitaan tällä hetkellä.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan laajasti tartuntojen ehkäisemiseksi. Lievissäkin oireissa tulee jäädä kotiin ja hakeutua koronavirustestiin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 49: 59 tapausta
Viikko 50: 85 tapausta
Viikko 51: 122 tapausta (27.12. klo 13.48 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu (lukua tarkistetaan) tapausta.

Infektioiden torjuntayksikkö