Torstai 16.9.2021

Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Kaikkien Lapissa oleskelevien tulee hakeutua testattavaksi matalalla kynnyksellä, vähäistenkin infektioon liittyvien oireiden ilmaantuessa.

Ajankohtaisia linkkejä:

Lapin viralliset ohjeet koronavirustartuntaa epäilevälle matkailijalle
THL: Matkustaminen ja koronaviruspandemia
Lisää ohjeita sekä voimassaolevat suositukset ja rajoitukset sairaanhoitopiirien alueilla
THL: COVID-19-rokotusten edistyminen

Lapin sairaanhoitopiiri

(tiedot 16.9. klo 14.00)

Lapin sairaanhoitopiiri on epidemian perustasolla.

Kahden viikon ilmaantuvuusluku (30.8.–12.9.) on 25,7/100 000 asukasta.
Yhden viikon ilmaantuvuusluku (6.–12.9.) on 25,7/100 000 asukasta.

Tässä yhteydessä ilmaantuvuuslukuun sisältyy myös ne tapaukset, joissa henkilön kotipaikkakunta on sairaanhoitopiirin ulkopuolella. Siitä syystä luku voi poiketa THL:n tilastoista, joissa mukaan ei lasketa ulkopaikkakuntalaisia. 

Kolme uutta tartuntaa Levin yökerhoketjuihin liittyen

Edellisen katsauksen jälkeen on todettu kolme uutta tartuntaa. Kaikki kolme tapausta todettiin Rovaniemellä karanteenissa olevilla henkilöillä. Lisäksi ne kaikki liittyvät Levin yökerhoista lähteneisiin tartuntaketjuihin.

Viime viikolla (viikko 36) Lapin sairaanhoitopiirin alueella todettiin yhteensä 30 koronavirustartuntaa. Koronatestejä tehtiin yhteensä 3614 kappaletta ja niistä pika-antigeenitestejä oli 3457 kappaletta. Positiivisia tuloksia suhteessa tutkimusmäärään oli 0,83 prosenttia.

Lapin sairaanhoitopiirin väestöstä 1. rokotteen saaneita on 73,3 prosenttia ja kaksi rokotetta saaneita 55,2 prosenttia.
Koko Suomen väestöstä 1. rokotteen saaneita on 73 prosenttia ja kaksi rokotetta saaneita 57,4 prosenttia.

Rokotuskattavuutta edistettiin kilpailun voimin Lapin sairaanhoitopiirissä – viidelle parhaan rokotuskattavuuden kunnalle rahapalkinto nuorison hyvinvoinnin edistämiseksi 

Lapin sairaanhoitopiirin kuntien välillä oli loppukesästä lähtien käynnissä kilpailu, jossa viisi korkeimman rokotuskattavuuden 1. rokoteannoksen osalta 15.9. mennessä saavuttanutta kuntaa saa kukin 1000 euroa nuorisovaltuuston käytettäväksi. Rokotuskattavuutta tarkasteltiin koko väestön osalta. Voittajakunnat, eli viisi korkeimman rokotuskattavuuden kuntaa ovat järjestyksessä seuraavat: Posio (81,3 %), Pello (81,0 %), Salla (80,9 %), Pelkosenniemi (78,6 %) ja Savukoski (78,5 %)

“Kilpailun voittoon yltäneet kunnat ovat nostaneet rokotuskattavuuttaan kovalla tahdilla koko kesän ajan ja kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea kuntalaisille”, kiittelee infektioylilääkäri Markku Broas. 

Palkintojen kokonaissumma koostuu rokotuskattavuuden edistämiseen saaduista yksityisistä lahjoituksista. Jokainen nuorisovaltuusto, jolle palkintosumma osoitetaan, saa itse päättää millaiseen nuorisotoimintaan palkintosumman käyttävät.  

Lapin sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikkö esittää kiitoksensa jokaiselle sairaanhoitopiirin kunnalle ja kuntalaiselle rokotuskattavuuden nostamisesta. Kunnat ovat esimerkiksi järjestäneet pop up -tempauksia, jossa rokotteen on voinut käydä ottamassa ilman ajanvarausta. Käytäntö on toiminut hyvin etenkin nuorempien ikäluokkien keskuudessa.  

Kilpailun päättymisestä huolimatta yhteinen taistelumme koronavirusta vastaan jatkuu edelleen. Sairaanhoitopiiri kannustaa kaikkia lappilaisia hankkimaan rokotteen, sillä se luo turvallisuutta sekä itselle että muille. 

Lisätietoja: 
Markku Broas 
Infektioylilääkäri 
Lapin sairaanhoitopiiri 
p. 050 347 2387  

Lista altistumispaikoista ajalla 2.–12. syyskuuta (päivitetty 15.9.)

  • to 2.9 Rovaniemen Kansainväliset Suurmarkkinat kello 15–17
  • to 2.9. Subway Sampokeskus, Rovaniemi kello 16–16.20
  • pe 3.9 K-Supermarket Kauppatori, Rovaniemi kello 19–20
  • pe 3.9 Minimani Rovaniemi kello 18–19
  • pe–la 3.–4.9. Ravintola Narran, Levi kello 18–04
  • la–su 4.–5.9. Ravintola Narran, Levi kello 12–04
  • la 4.9 Hotelli Sodankylän aamupalatarjoilu kello 8–9
  • la 4.9. K-Supermarket Levi kello 16–17
  • la 4.9 Santasport keilahalli, Rovaniemi kello 17.30–18.30
  • la–su 4.–5.9. Hullu poro Areena, Levi klo 21–02
  • su 5.9. Kätkätunturi, Kätkän laavu, Levi kello 12–13
  • su 5.9. Levin Teboil huoltoasema kello 12–13.15
  • su 5.9 Rovaniemen Kansainväliset Suurmarkkinat kello 13–15
  • su 5.9. SEO Sodankylä kello 16–17
  • su 5.9. Pihvipirtti, Levi kello 18–20
  • ma 6.9. K-Supermarket Pohjantähti, Sodankylä kello 9–9.45
  • ma–ke 6.–8.9. Ravintola Ruska, Sodankylä kello 10.45–11.30
  • ti 7.9 Levin Panimo Pub kello 16–17
  • pe 10.9. Lidl Teollisuuskylä, Rovaniemi kello 7–13
  • pe 10.9. Ravintola Gustav, Rovaniemi kello 18–02
  • pe 10.9 Kansan pubi, Rovaniemi kello 20.30–21.00
  • pe 10.9. Half Moon Night Club, Rovaniemi kello 21.00–00.00
  • la 11.9. Lidl Teollisuuskylä, Rovaniemi kello 7–14.15
  • su 12.9 Kotipizza Pohjolankatu, Rovaniemi kello 19–19.30

Kaikkia kyseisissä paikoissa mainittuina ajankohtina vierailleita suositellaan seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan testiin, mikäli pieniäkin infektion oireita ilmenee.

Lapin sairaanhoitopiirin alueella todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 35: 29 tapausta
Viikko 36: 30 tapausta
Viikko 37 (kuluva viikko): 25 tapausta (16.9. klo 14.00 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 1416 tapausta. Lukuun sisältyy myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.

Infektioiden torjuntayksikkö

***

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri

(tiedot 15.9. klo 13.31)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus julkaistaan jatkossa pääsääntöisesti maantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on epidemian perustasolla.

Alueellinen pandemiatyöryhmä: Flunssat tulee sairastaa kotona

Viime viikolla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 19 koronavirustartuntaa, joista noin puolet oli karanteenien sisältä. Kuluvalla viikolla on tähän mennessä todettu yhdeksän uutta tartuntaa. Yli puolet näistä on karanteenien sisältä.

Vaikka epidemiatilanne on pysynyt rauhallisena, on viime viikkoina koronapotilaita ollut Länsi-Pohjan alueella myös sairaalahoidossa. Sairaalahoitoon päätyneet potilaat ovat olleet lähinnä rokottamattomia.

Länsi-Pohjan alueen väestöstä vähintään yhden rokotteen on saanut tähän mennessä 71,7 prosenttia. Molemmat rokotteet on saanut 54,8 prosenttia väestöstä. Rokotteita on alueen kunnissa hyvin saatavissa. Kunnat tiedottavat rokotuksista omilla verkkosivuillaan.

Kaksi rokotetta saaneella on kymmenen kertaa pienempi riskiä joutua sairaala- tai tehohoitoon koronaviruksen takia kuin rokottamattomalla. Lievän taudin sairastamisen suhteen riskisuhde on noin viisinkertainen. Tämä tarkoittaa sitä, että rokottamattoman riski sairastua koronatautiin on viisinkertainen rokotettuihin verrattuna.

Oireisena tulee pysyä kotona

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti eilen koronatestaus- ja jäljityskriteerien väljentämisestä, joihin THL laatii tarkempia ohjeita. Alueellinen pandemiatyöryhmä muistuttaa, että lievätkin flunssat tulee silti sairastaa kotona, eikä oireisena pidä lähteä esimerkiksi töihin, kouluun tai harrastuksiin. Suositeltavaa on pysytellä kotona kaksi oireetonta päivää sairastamisen jälkeen.

Länsi-Pohjan alueella voimassa olevat koronasuositukset on koottu sairaanhoitopiirin verkkosivuille.

                             Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä

Lisätietoja antaa: johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila, 040 352 1097

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain

Viikko 35: 27 tapausta
Viikko 36: 19 tapausta
Viikko 37 (kuluva viikko): 9 tapausta (15.9. klo 13.31 mennessä)

Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 918 tapausta.

Infektioiden torjuntayksikkö