Torstai 3.12.2020
Lapin koronakatsaus julkaistaan arkipäivisin.
Lapin sairaanhoitopiirin koronakatsaus
(ajantasaiset tiedot klo 13.55)
COVID-19-tilanne on valtakunnallisesti huonontunut. Valtaosa sairaanhoitopiireistä on siirtynyt joko leviämis- tai kiihtymisvaiheeseen. Lapin sairaanhoitopiirissä ollaan edelleen perusvaiheessa.
Rovaniemellä tapausmäärät nousussa – valtaosassa tapausten alkuperä tiedossa
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu kahdeksan uutta tapausta.
Tapauksista neljä on todettu Rovaniemellä, ja niistä kolme on saatu ulkomailta. Yhden tapauksen tartuntalähdettä ei tiedetä. Kyseisen tapauksen vuoksi karanteenin on asetettu 20 henkilöä ja Rovala-opisto siirtyy etäopetukseen 18.12 saakka. Tartunta on toinen Rovala-opistossa todettu tapaus.
Inarissa todettiin kaksi tapausta, joista toisen tartunnan alkuperää ei tiedetä. Toisessa tapauksessa henkilö on ollut jo karanteenissa ja tapauksen johdosta ei ole tapahtunut lisäaltistumisia. Utsjoella todettiin yksi edellä mainitun kaltainen tapaus, jossa henkilö on ollut karanteenissa, eikä lisäaltistumisia ole tapahtunut.
Yksi tapaus todettiin Sodankylässä ja kyseessä on ulkopaikkakuntalainen henkilö.
Kokoontumisrajoituksia tiukennetaan sairaanhoitopiirin alueella
Lapin aluehallintoviraston määräyksestä ensi maanantaista 7.12. alkaen Lapin sairaanhoitopiirin alueella järjestettäviin julkisiin kokoontumisiin saa osallistua enintään 50 henkilöä.
Alle 50 henkilön kokoontumisissa tulee edelleen noudattaa turvallisuusohjeita, eli huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja noudattaa turvavälejä. Alueella on voimassa kasvomaskin käyttösuositus julkisissa tiloissa niissä tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida noudattaa.
Mahdollisia altistumisia Rovaniemellä
- Kunnon Paikassa tiistaina 24.11. kello 20-21
- Prisman Hesburgerissa perjantaina 27.11. kello 13-14
Mikäli olet asioinut kyseissä paikoissa edellä mainittuina ajankohtina, tarkkaile vointiasi ja hakeudu testiin vähäistenkin oireiden ilmaantuessa.
Kahden edellisen viikon (viikot 47 ja 48) perusteella ilmaantuvuusluku on 32,5/100 000 asukasta.
Edellisen viikon (viikko 48) perusteella ilmaantuvuusluku on 23,1/100 000 asukasta.
Lapin sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 47: yhteensä 11 tapausta
Viikko 48: yhteensä 27 tapausta
Viikko 49 (kuluva viikko): 12 tapausta (3.12. klo 13.55 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu 344 tapausta, joista 32 on todettu ulkopaikkakuntalaisilla.
Infektioiden torjuntayksikkö
***
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronakatsaus
(ajantasaiset tiedot klo 8.11)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on edelleen kiihtymisvaiheessa.
Edellisen katsauksen jälkeen on todettu kaksi uutta tapausta. Toinen tartunnoista on saatu karanteenin sisältä ja toinen tartunnan saaneista on ulkopaikkakuntalainen.
Kahden viikon ilmaantuvuusluku on 46,8/100 000 asukasta. (Lähde: THL)
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todetut koronatapaukset viikoittain
Viikko 47: yhteensä 27 tapausta
Viikko 48: yhteensä 11 tapausta
Viikko 49 (kuluva viikko): 2 tapausta (3.12. klo 8.11 mennessä)
Kaiken kaikkiaan Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin näytteenottopisteissä tehtyjen testien perusteella on todettu 308 tapausta.
Infektioiden torjuntayksikkö